Sovittelu, valta ja väestösuhteet

Sovittelussa puhutaan usein siitä, että korjaavan keskustelun tavoitteena on valtasuhteen tasapainottaminen. Miltä asia näyttää silloin, kun pelissä ovat mukana identiteetit ja erilaisuuden kokemus? Mitkä tekijät hankaloittavat keskusteluyhteyksien syntymistä, kun osapuolten asemiin vaikuttaa epätasaisesti jakautunut valta?

Mitä sovittelijan täytyy asiassa nähdä? Mitä eri asioita valta ihan käytännössä on, miltä se tuntuu ja näyttää eri osapuolista? Ja mistä tietää, että onnistuu valtasuhteen tasapainottamisessa?

Osana Sovittelu kulttuurisesti ja etnisesti monimuotoisessa yhteiskunnassa-täydennyskoulutusta, jonka THL järjesti keväällä 2021 rikos- ja riita-asioiden sovittelutoimistojen henkilökunnalle, päätimme lyödä viisaat päämme yhteen ja ajatella asiaa yhdessä. Tämä kirjoitus on yhteenveto kurssilla käydyistä keskusteluista ja perustuu myös osittain THL:n tietokirjat-sarjassa 2020 julkaistuun tietokirjaan ”Identiteetit, konfliktit ja sovittelu” (Attias, 2020), sekä Miriam Attiaksen ja Michaela Mouan välillä käytyyn kirjeenvaihtoon keväällä 2021.

 

Mitä valta on?

Mielikuvat, joita sanasta ”valta” usein herää, jakautuvat myönteisiin ja kielteisiin mielikuviin. Valta ei kuitenkaan itsessään ole myönteistä tai kielteistä. Valtaa ja vallankäyttöä – olipa se sitten todellista tai koettua – esiintyy jokaisessa suhteessa ja kaikessa vuorovaikutuksessa, ja se tulee jaettua tiedostamattomasti, tai tiedostetusti ja sovitusti. Olennaista on se, kuinka valtaa käytetään. Tuottava vallankäyttö voimaannuttaa osapuolia, tuhoava puolestaan taas luo tai uusintaa jäykkiä hierarkioita ja halvaannuttaa. Sovittelussa pyritään siihen, että ihmiset tunnustetuksi, nähdyksi ja kuulluksi tultuaan voisivat voimaantua ja käyttää sitä tuottavalla tavalla yhteisen päämäärän hyväksi. Mutta jotta valtaa voi käyttää, se täytyy ensin tunnistaa ja siitä täytyy tulla tietoiseksi. Valtaa on erilaista, ja sitä annetaan ja otetaan eri syistä. Valtasuhteen tasapainottamisessa ensimmäinen tunnistettava asia on se, mitä valta edes on ja mistä valtatyypistä ko. suhteessa on kyse.

Ihmisten ja väestöryhmien väliset suhteet vaikuttavat vallan ja vaikutusvallan todelliseen sekä koettuun määrään. Suhteisiin puolestaan taas vaikuttavat monet ihmisen elämän osatekijät, esimerkiksi osapuolten kyvyt, taidot, taustat sekä identiteetit sekä heidän keskinäiset voimasuhteensa. Valta suhteessa on suhteessa tapahtuvaa vaikuttamista ja psykologinen muutos, jonka vaikuttaminen saa aikaan. Käytännössä muutos tarkoittaa henkilössä tapahtuvia muutoksia käyttäytymisen, mielipiteiden, asenteiden, uskomusten, tavoitteiden, tarpeiden ja arvojen tasolla.  On tietenkin huomattava, että muutokseen vaikuttavat samanaikaisesti monet muutkin tekijät kuin yksittäinen sosiaalinen suhde, joten yksioikoisesti vallan määrää ei voi mitata ihmisessä tapahtuvan muutoksen kautta. Esimerkiksi mielipiteen muutos voi johtua yksittäisen mielipidevaikuttajan vallan lisäksi myös mukautumisesta ja ankkuroitumisesta jonkun itselle tärkeän ryhmän mielipiteeseen esimerkiksi siitä syystä, että ihmisellä on henkilökohtainen tarve identifioitua tuohon ryhmään.

Valtatyyppejä on esimerkiksi valta palkita, valta pakottaa, valta, joka legitiimisti antaa toiselle oikeuden määrätä toista, referenssinä toimimisen valta (kun heikompi osapuoli haluaa täyttää vahvemman toiveet), asiantuntijavalta ja tietovalta (kun toinen tietää enemmän kuin toinen tai toinen haluaa oppia tältä jotain) ja ekologinen valta, joka liittyy siihen, kenen asema ympäröivässä yhteisössä tai yhteiskunnassa on vahvempi ja kenen puolella normit ovat.

 

Etuoikeudet ja ”normaalius” vallan näkökulmasta

Usein omaa valtaa ei havaitse, koska sitä ei tunnista. Yhteiskunnallisessa keskustelussa liittyen yhdenvertaisuuteen puhutaan myös etuoikeuksista. Etuoikeuskeskustelu on kytköksissä valtaan. Se liittyy siihen, mitä pidetään ”normaalina”. Se, jonka ulkonäkö, keho, toimintakyky, seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli-identiteetti tai vaikkapa elämäntapa ei jokapäiväisissä tilanteissa kiinnitä erityisesti huomiota, kertoo siitä, mitä yhteiskunnassa pidetään ”normaalina” ja ”tavallisena” ja ”hyvänä”. Kun henkilön ominaisuuksiin ei kiinnitetä huomiota, hän tottuu siihen, että asiat sujuvat vaivattomasti. Tällainen henkilö ei ole tottunut siihen, että energiaa kuluu itsensä selittelyyn tai selviämiseen. Tämä tuottaa etuoikeutetun aseman suhteessa niihin, joiden kohdalla asia on toisin, eli joiden ulkonäkö, keho, toimintakyky, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti, tai vaikkapa elämäntapa hankaloittaa esimerkiksi asunnon saantia, asioimista palveluissa, tai pääsyä työelämään. Etuoikeudet eivät tunnu missään, jos ne tuottavat vain normaalia, vaivatonta elämää.

Tyypillisesti emme ole tietoisia etuoikeuksien läsnäolosta, ennen kuin ne tehdään näkyväksi.  Meillä kaikille on useampia sosiaalisia identiteettejä ja kuulumme erilaisiin ryhmiin. Jotkut niistä tuottavat meille etuoikeuksia, toiset taas saattavat vaikeuttaa elämäämme tuottamalla syrjintää tai hankalia tilanteita.

 

 

Etuoikeuksien tarkasteluun voi käyttää apuna Etuoikeus-kehää, jonka on Sylvia Duckworthin työstä suomentanut Michaela Moua. Niitä tarkastellessa on hyvä pitää mielessä, että yksilön kokemat etuoikeudet eivät ole kuvion yhteenlaskettu summa vaan monimutkaisempi ilmiö, jolla syntyy täysin omanlaisiaan syrjinnän tai epäoikeudenmukaisuuden muotoja. Toisin sanoen, tarkoituksena ei ole osoittaa, että yksi ryhmä on etuoikeutetumpi kuin toinen, vaan tehdä näkyväksi tekijöitä, jotka saattavat tuottaa tai vähentää yksilön valtaa yhteiskunnassa.

 

Toinen tapa hahmottaa etuoikeuksia ja valtaa on ”Teflon-testi” (Karlsson, Chowdhury & Widerstedt, 2012):

TEFLONTESTI

Kuinka paljon muut ihmiset kiinnittävät huomiota seuraaviin ominaisuuksiisi jokapäiväisessä elämässä? 

Usein Joskus Harvoin Ei koskaan
Sukupuoli/sukupuoli-identiteetti
Seksuaalinen suuntautuminen
Etninen tausta/äidinkieli
Uskonto/vakaumus
Vamma/terveydentila
Ikä
Elämäntilanne

 

 

Teflontestin ideana on, että mitä useammin vastaa taulukon kysymyksiin ”ei koskaan” tai ”harvoin”, sitä etuoikeutetummassa asemassa on jokapäiväisessä elämässään, koska evergiaa ja vaivaa ei kulu oman identiteetin selittämiseen. Silloin on kuitenkin olemassa ”teflonriski”, eli täytyy tarkastella, pystyykö etuoikeutetusta asemastaan huolimatta kohtaamaan muiden henkilöiden kohtaamaa syrjintää, joka saattaa olla itselle näkymätöntä.

 

Sovittelun mahdollisuus

Parhaimmillaan sovittelu voi tasapainottaa valtasuhteita. Se voi synnyttää aidon, tasavertaisen kohtaamisen. Kun puolueeton ulkopuolinen ohjaa vuorovaikutusta siten, että kaikki osapuolet pääsevät ilmaisemaan itseään vapaasti ja tasapuolisesti, voi tuo uudenlainen vuorovaikutus jo itsessään tasapainottaa valtaa osapuolten välillä. Sovittelussa tärkeintä on tähdätä osapuolten ja heidän tarinoidensa yhtäläiseen tunnustetuksi tulemiseen ja tämä mahdollistuu huolellisen prosessin kautta. Sen takia sovittelussa ei voi kiirehtiä, prosessi on tärkeämpi kuin lopputulos.

 

Sovittelun riski

Pahimmillaan sovittelussa ei onnistuta ottamaan huomioon epätasaisesti jakautunutta valtaa, jolloin se voi uusintaa ja vahvistaa tuhoisia ja toimimattomia, epätasapainoisia valtasuhteita. Joskus konfliktit johtuvat yrityksistä tasapainottaa valtasuhdetta. Jos tuollainen konflikti ”sovitellaan pois” ilman, että valta-asetelmia tunnistetaan, sovittelu voi olla jopa haitallista.

Esimerkiksi huomion kiinnittäminen marginalisoitua tai valtasuhteessa alisteisessa asemassa olevaa ryhmää edustavan osapuolen erilaisuuteen pitää yllä sellaista asetelmaa, että toinen on normaali, ja toinen on erilainen, eikä mahdollista vallan tasapainottamista. Tällöin kumpikaan ei voi tulla tunnustetuksi yksilöllisenä omana itsenään.

Koska valta ei välttämättä ole tiedostettua, sen käsittely esimerkiksi sovittelun osapuolten kanssa saattaa uhata totuttua minäkuvaa ja tuottaa odottamattomiakin reaktioita ja tarvetta defensiivisyyteen. Tavat olla ja suhtautua valtaan, dominoida tilanteita tai tulla niihin alistuen, voivat olla hyvin syvällä. Tämän takia keskusteluita on tarpeen pohjustaa ja valmistella huolella. On hyvä etukäteen pohtia, mitkä aiheet vaativat keskustelua, ja rakentavat yhteyttä. On hyvä valmistella osapuolia siihen, että he pystyvät vastaanottamaan toisiltaan asioita, vaikka saattavat kuulla jotain itselle hyvin vierasta. Asiat menevät helposti tunteisiin, kun ne liittyvät identiteettiin, joka on kaikille henkilökohtaista. Niistä puhuminen saattaa tuntua epämukavalta. Etukäteen on hyvä tarkastella sitä mitkä ovat osapuolille ”sallitut ja normaalit ” puheenaiheet. Kun toinen osapuoli joutuu esiintymään viiteryhmänsä edustajana, hänen henkilökohtaisia rajoja rikotaan usein tahattomastikin kysymällä häneltä hyvin henkilökohtaisia kysymyksiä esimerkiksi perhetaustasta, joita ei yleisesti pidetä sopivana kysyä. Täytyy muistaa, että aina kun jotain osapuolta pidetään ”erilaisena” ja kun hänen sosiaaliseen identiteettiin kiinnitetään huomiota, samalla tullaan myös normalisoineeksi toista, valtaväestöön kuuluvaa henkilöä. Tämän johdosta kukaan ei tule kohdatuksi ja kuulluksi henkilökohtaisena omana itsenä.

 

Vallan tasapainottaminen ja sovittelu

Vallan tasapainottamiseen on erilaisia keinoja, joista osa liittyy laajemmin siihen, miten asiat on järjestetty ja millaiset rakenteet tilannetta ”ympäröivät”, ja osa siihen, mitä tehdään itse tilanteessa. Naisjärjestöt ja feministiset toimijat ovat tuoneet esiin huolia lähisuhdeväkivallan sovitteluun liittyen. Osa toimijoista haluaa yksiselitteisesti kieltää sovittelun. Tätä vallan tasapainottamisen strategiaa kutsutaan liittoumien luomiseksi.  Liittouma tuottaa tukea heikommassa asemassa olevalle ja tuo tälle valtaa sitä kautta, että valta-asemassa oleva blokataan ulos. Näin häneltä vähenee mahdollisuus käyttää valtaa päämääriensä saavuttamiseksi, kun heikommassa asemassa olevat eivät lähde mukaan suhteen toiseksi osapuoleksi.

Tämä on kuitenkin vallan tasapainottamisessa vain yksi keino. Sovittelu on itsessään yksi, ja sen järjestämisessä voidaan tarkastella ainaki kolmea muuta vallan tasapainottamisen keinoa:

Toinen keino liittouman luomisen lisäksi on vetäytymisen tukeminen. Sovittelussa voidaan tukea heikommassa asemassa olevaa henkilöä ottamaan etäisyyttä suhteen toiseen osapuoleen. Suhteet ovat monimutkaisia. Jos heikommassa asemassa oleva henkilö saavuttaa suhteen toisen osapuolen kautta omia tavoitteita, päämääriä ja mielihyvää, vallan tasapainottaminen vaatii sitä, että tarkastellaan näihin liittyviä motiiveja.

Jos heikommassa asemassa oleva löytää vaihtoehtoisia väyliä ja lähteitä omien tavoitteiden, päämäärien ja mielihyvän saavuttamiseen, riippuvuus epätasapainoisesta valtasuhteesta vähenee. Koska sovittelu on tarvelähtöistä, se mahdollistaa asioiden laajan tarkastelun ja esimerkiksi verkoston luomisen ja laajentamisen.  Verkosto vähentää valta-asemassa olevan valtaa vähentäessään heikommassa asemassa olevan riippuvuutta vain hänestä eli yhdestä lähteestä, joten laajemman verkoston ja yhteisön mukaan ottaminen sovitteluun puheissa tai käytännön tekoina on itsessään yksi valtaa tasaava strategia.

Kolmas tapa käsitellä valtasuhdetta on statuksen antaminen. Tällä statushierarkioita ei muuteta, vaan vallassa olevan statusta vahvistetaan tunnustamalla se ja osoittamalla arvostusta. Tällä pyritään siihen, että valta-asemassa olevan motivaatio sitoutua heikommassa asemassa olevan henkilön tavoitteisiin kasvaa. Tällöin hän alkaa toimia heikommassa asemassa olevan hyväksi. Koska sovittelussa tarkastellaan kaikkien osapuolten tarpeita, tämä keino on myös useimmiten käytössä.

 

Lopuksi mennään sovittelutapaamisessa itsessään käytettävin vallan tasapainottamisen keinoihin:

Vallan tasapainottaminen tapahtuu pienissäkin käytännön asioissa. Se alkaa sovittelun edellytysten tutkimisesta, siitä, kun ohjaaja on osapuoliin yhteydessä ja käy läpi sovittelun periaatteita ja alkuasetelmia. Usein alkuasetelmassa on vain yksi ja yksipuolinen näkemys konfliktista, kun se tulee vireille sovitteluun. Papereiden eli sovittelualoitteiden perusteella syntyy mielikuvia siitä, mistä asiassa on kyse, ennen kuin ihmisten kanssa puhutaan. Täytyy aktiivisesti tiedostaa, että toinen näkökulma asiaan voi olla ja usein onkin täysin eri.

Erillistapaamiset ovat tärkeässä asemassa, jotta osapuolet saavat kertoa näkökulmansa ja ajatella asioita etukäteen luottamuksellisissa keskusteluissa. Erillistapaamiset auttavat osapuolia ilmaisemaan itseään, mutta myös sovittelijaa havaitsemaan, minkä tyyppisestä vallasta ja minkälaisista valta-asemista on kyse. Sovittelijalla on hyvä olla perustiedot eri valtatyypeistä  ja tekijöistä, jotka tuottavat osapuolille erilaiset valta-asetelmat heidän elinympäristössään ja yhteiskunnassa. Erillistapaamisissa voi pohtia osapuolten kanssa erikseen sitä, mitä olisi hedelmällistä tuoda yhteisessä tapaamisessa esiin sekä valmistella yhteistapaamisen käytännön puitteita, selvittää esimerkiksi tulkin ja tukihenkilön tarvetta. Sovittelija, tulkki ja tukihenkilö ovat tilanteessa vallan käyttäjiä, joten heitäkin on tarkkailtava siitä näkökulmasta.

Oman äidinkielen käyttäminen on valtaa. Jos yksi tarvitsee tulkkia, mutta kaikki muut osaavat suomea on tarkkailtava sitä, että yksi ei jää ulkopuoliseksi jatkuvasti, kun tulkki ei ole ehtinyt vielä tulkita kaikkea. Jos tulkin työssä on puutteita, se heikentää heti muille vierasta kieltä puhuvan valtaa, jonka itseilmaisu on tulkin varassa. Tulkkia kannattaa tarjota aina asiakkaille madaltamalla kynnystä sen käyttöön. Osapuolten pitää ymmärtää, että se on heille maksutonta ja koska sovitaan juridisesti sitovista asioista, on tärkeää oikeusturvan kannalta että menee oikein. Tulkkia kannattaa ajatella koko tilanteen helpottajana ja viestiä tulkin mukanaolosta kaikille etukäteen, jottei synny kuvaa, että tulkki on lisäpalvelu ja erityiskohtelu vain toiselle osapuolelle. Tulkkia tarvitaan tilanteen keskelle, jos yhteistä kieltä ei ole tai se on puutteellista.

Yhteistapaamisen aluksi vallan tasapainottaminen alkaa tilan valinnasta. Tilan on oltava puolueettomalla maaperällä, ja osapuolet tulee ottaa sisään yhtä aikaa, jotta puolueettomuutta ei vaaranneta.  Istumajärjestyksellä on väliä. Jos joku osapuoli istuu jo valmiiksi sovittelutilassa, sovittelijoiden kanssa, se voi tuntua toisesta osapuolesta puolueelliselta ja vaarantaa koko tapaamisen.

Keskustelun aluksi on tärkeää käyttää aikaa pelisääntöjen sopimiseen. Tapaamisessa annetaan molemmille rauha puhua, ja pelisääntöjen läpikäynti mahdollistaa tilanteisiin puuttumisen, esim sen, ettei anneta toisen mitätöidä toisen sanomaa.

Tasapuolinen puheenvuorojen jako. Kuullaan kaikkia tasapuolisesti, mutta se ei tarkoita, että osapuolia puhutetaan tasan yhtä paljon, 5 min toiselle ja 5 min toiselle, vaan tuetaan heikommat osapuolen itseilmaisua ja mielipiteiden esiin tulemista. Ajan käyttöön liittyen vallan tasapainottaminen ei ole yksioikoista. Jotkut puhuvat tosi paljon viedäkseen asiat toisille raiteille, jotkut puhuvat lyhyesti, mitä on riittävä asioiden läpikäyminen? Vallan tasapainottaminen on tarvittaessa myös sovittelutapaamisen keskeyttämistä ja asiakkaiden palveluohjausta muihin palveluihin.

Mistä tiedetään, kumpi on heikompi? Valtatyyppien tunnistaminen auttaa näkemään osapuolten keskinäiset voimasuhteet. Tilanne on harvoin sellainen, että toinen on täysin vallassa ja toinen töysin vallaton. Vallan määrä saattaa olla tilannesidonnaista ja se, mikä osapuolille on tärkeää, voi aiheuttaa tai vähentää riippuvuutta suhteesta.

Keskustelimme sovittelunohjaajien kesken siitä, mistä sovittelijan ammattitaito käytännössä koostu. Se on vahvaa prosessiosaamista, mutta myös herkkyyttä nähdä ja kuulla, avoimuutta ja puolueettomuutta. Sitä, että voi luottaa intuitioon – ja että pohjalla on halu suhtautua tasapuolisesti, mistä lähtee sanat ja teot ja oleminen, jolla luodaan ilmapiiriä.  Sovittelijalta vaaditaan myös rohkeutta puuttua tilanteeseen, löytää oikeat sanat, saada asia eteenpäin, uskaliaisuutta heittäytyä tehtävään.

 

Attias, Miriam (2020) Identiteetit, konflikti ja sovittelu. THL tietokirjat.

Karlsson, Sofia; Chowdhury, Maria & Widerstedt, Stina (2012). Vitt skilda möjligheter – makt, normer och arbetsplatskultur. MINE – Etnisk mångfald i näringslivet.

 

Attias Miriam, koonnut ja toimittanut

Aaltonen Miia

Flinkman Sirpa

Hiltunen Olga

Ibrahim Aydarus

Jaakkola Eveliina

Kaipio Sami

Laaksonen Terttu

Lehto Sissi

Piiparinen Leila

Rimpilä Ilona

Rinne Jasmin

Saarinen Emmi

Savolainen Esa

Snellman Tiina

Vaahtera Katja

0 kommentit

Kommentoi

Haluatko liittyä keskusteluun?
Ole hyvä ja osallistu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *